Asuinkiinteistöjen tuholaiset, kuten lutikat, torakat, rotat ja muut ovat inhottava, hävettävä ja pelottava riesa, josta eroon pääseminen on usein työläs urakka. Tuhoeläinten lisääntyminen ei johdu mistään yksittäisestä tekijästä vaan pikemminkin useiden eri tekijöiden summasta, mutta niiden torjunnassa auttaa yksi vanha ja koeteltu viisaus: älä etsi syyllistä, etsi ratkaisua.

Jos tapaa asunnossaan, kiinteistön yhteisissä sisätiloissa tai tontilla minkä tahansa tuhohyönteisen tai tuhoeläimen, pitäisi tehdä välittömästi yksi asia, nimittäin ilmoittaa siitä. Viivyttely pahentaa asiaa kaikkien kannalta. Mitä nopeammin taloyhtiö saa tiedon tuholaisista, sitä pienemmiksi lopulliset haitat ja kustannukset todennäköisesti jäävät.

Vanhempi lakimies Pauliina Haapsaari Kiinteistöliitosta ja ylitarkastaja Sanna Koivisto Tukesin (Turvallisuus- ja kemikaalivirasto) biosidit-ryhmästä käsittelevät taloyhtiöiden tuholaisongelmaa eri näkökulmista, mutta heillä on yhteinen, erityisen painava viesti jokaiselle taloyhtiölle ja yksittäiselle asukkaalle, joka kamppailee ongelman kimpussa. Viesti kuuluu: Älä aikaile, puutu heti.

Haapsaari ja Koivisto tietävät kumpikin, että yksi syy tuholaisongelman paisumiseen on liian hidas tiedonkulku. Yksittäiset asukkaat pelkäävät ilmoittaa asuntoonsa pesiytyneistä tuhohyönteisistä  taloyhtiölle sekä häpeän vuoksi että kustannusten pelossa. Taloyhtiöiden hallitukset puolestaan haluaisivat mielellään maksattaa tuholaistorjunnan sillä asukkaalla, joka on ”tuonut” ongelman kiinteistöön sen sijaan, että torjuntaan ryhdyttäisiin yhteisin varoin. Sillä välin kun korvausasiasta kiistellään, tuholaiset ehtivät levitä muihin huoneistoihin ja moninkertaistaa torjunnan hinnan.

Vastuu kuuluu kaikille

Taloyhtiön, osakkaiden ja asukkaiden oman vastuun kantaminen on erityisen tärkeää, koska lainsäädännössä ei ole säädetty suoraan tuholaisiin liittyvästä ilmoittamisvelvollisuudesta.

– Tietenkin ilmoittaminen on järkevää toimintaa. Yksittäisestä havainnosta pitää ilmoittaa isännöitsijälle tai hallitukselle, jotta ongelma ei pääse leviämään. Oleellista on, että ongelmaan puututaan ripeästi ja tuholaistorjujan kanssa käydään läpi, miten laajalti on syytä selvittää, ovatko tuholaiset levinneet muihin huoneistoihin tai tiloihin. Ulkona liikkuvista ja rakennuksesta toiseen siirtyvistä tuholaisista, kuten rotista, voi olla järkevää ilmoittaa kunnan tai kaupungin viranomaisille, Pauliina Haapsaari selittää.

Asunto-osakeyhtiölain perusteella asian hoitaminen kuuluu joka tapauksessa yhtiölle, jos tuholaiset pääsevät leviämään yhtiön kiinteistöllä tai rakennuksissa. Haapsaaren mukaan asukas on kyllä lähtökohtaisesti vastuussa asunnostaan löytyneiden tuholaisten hävittämisestä ja siitä aiheutuvista kustannuksista. Jos jonkun ”omat” tuholaiset aiheuttavat vahinkoa muissa asunnoissa tai taloyhtiön tiloissa, yhtiöllä on oikeus vaatia vahingonkorvauksia, mutta silloin tuottamus täytyy pystyä osoittamaan.

Haapsaari muistuttaa, että käytännössä asia ei ole aina yksiselitteinen. Jos asukas on haluton tai kyvytön maksamaan, tai ei voida yksiselitteisesti osoittaa, kenen asunnosta tai tavaroista tuholaiset ovat levinneet, ongelma paisuu ja koko yhtiö kärsii.

– Suosittelen, että taloyhtiöt ryhtyisivät matalalla kynnyksellä hoitamaan tuholaisongelmaa yksittäisissäkin tapauksissa, koska se on lopulta kaikkien etu, hän sanoo.

Samasta syystä hyvä taloyhtiö tekee osakkaille ja asukkaille selväksi, että seurauksia ei tarvitse pelätä, vaan ongelman tultua ilmi kaikkia pyritään auttamaan. Se madaltaa kynnystä ilmoittaa tuholaishavainnoista, ja, jälleen kerran, lopulta kaikki voittavat.

Huomio ennaltaehkäisyyn

Tämän vuoden kylmä ja vähäluminen talvi on pakottanut jyrsijät monin paikoin etsiytymään talojen rakenteisiin. Varsinkin kaupungeissa rottaongelma on kasvanut muutenkin viime aikoina muun muassa siksi, että ruokajätteitä on ihmisten jäljiltä yhä helpompi löytää.  Hiiret ja rotat eivät leviä yksittäisen asukkaan mukana, mutta niillä on taito liikkua talon rakenteissa ja huoneistoja yhdistävissä osissa, kuten putkistoissa.

Niiden torjunnassa ennaltaehkäisy on avainasemassa, sillä ne hakeutuvat helposti paikkoihin, joista löytävät suojaa ja ravintoa. Taloyhtiön pitää huolehtia jäteastioiden ja jätekatosten tai -huoneiden sekä piha-alueen siisteydestä.

– Vastuu yhteisistä tiloista kuuluu aina taloyhtiölle, joten kiinteistöhuoltoyhtiön kanssa tehtävässä sopimuksessa olisi hyvä ottaa erikseen huomioon nämä seikat, Haapsaari muistuttaa.

Ennaltaehkäisystä huolehtiminen ja annettujen ohjeiden noudattaminen on tietenkin myös jokaisen asukkaan asia. Yhden laiminlyönti tuottaa vaikeuksia kaikille.

Jos taloyhtiö ei ilmoituksista huolimatta hoida tuholaisongelmaa, ja tilanne pääsee niin pahaksi, että siitä alkaa olla terveydellistä haittaa asukkaille, voi tehdä ilmoituksen terveysviranomaisille, jotka puolestaan voivat velvoittaa yhtiön toimimaan.

Lutikka vaatii kovat keinot

Lutikka eli seinälude on yksi inhottavimmista koti- ja matkaseuralaisista. Ylitarkastaja Sanna Koivisto Tukesista kertoo, että lutikka on todennäköisesti vaikeimmin hävitettävä tuhoeläin Suomessa. Hävittämiseen tarvitaan yleensä aina ammattilaista.

Tavallisissa suomalaiskodeissa lutikka on viime aikoina lisääntynyt. Niitä kulkeutuu  ulkomaanmatkoilta matkatavaroihin pesiytyneenä, ja myös tavaran kierrätys kodista kotiin levittää niitä tehokkaasti. Lutikka on lisäksi nopea liikkumaan rakennuksessa olevien pienten kolojen ja kanavien kautta asunnosta toiseen. Hävittämistä vaikeuttaa se, että lutikka on resistentti useille myrkyille. Myrkky voi vain karkottaa lutikat kauemmas, jolloin ne herkästi siirtyvät viereiseen asuntoon ja ongelma pahenee. Myrkkyä tehokkaampia torjuntatapoja ovatkin kuivattava piimaa sekä mekaaniset keinot.

– Usein tarvitaan enemmän kuin yksi torjuntakerta. Lutikat pitäisi saada hävitettyä totaalisesti, koska henkiin jääneillä yksilöillä ei ole vaikeuksia alkaa kasvattaa uutta populaatiota, Koivisto sanoo ja lisää, että nopean liikkumisen vuoksi lutikkakannan alkuperää ei voi aina jäljittää.

– Ensimmäinen, joka havaitsee lutikan asunnossaan, ei siis välttämättä ole se, jonka mukana ne ovat ilmestyneet taloon. Senkään vuoksi ilmoittamista ei tarvitse hävetä, hän muistuttaa.

Seinäluteen lisäksi koteihin pesiytyviä tuholaisia ovat muun muassa sokeri- ja paperitoukat, turkiskuoriaiset sekä keittiön tuholaiset, joihin luetaan useita erilaisia kuoriaisia, punkkeja sekä esimerkiksi syyskesistä tutut banaanikärpäset. Sokeritoukkia ja tavallisia muurahaisia nimitetään asuntovieraiksi, mikä tarkoittaa, että ne eivät ole varsinaisia tuholaisia. Vieraina ne eivät ole miellyttävimmästä päästä, mutta ne ovat silti sen verran harmittomia, että myrkyttämistä ei välttämättä tarvita.

Rottia ja muita jyrsijöitä hävitetään paljon loukuttamalla. Loukkuja rottien karkottamiseen voi hankkia omaan käyttöön, mutta jos rottaongelma on laaja, ja eläimiä on päässyt talon rakenteisiin, tarvitaan ammattimaista tuholaistorjuntaa.

Tukesin rekisterit tukena

Suomessa saa käyttää tuholaistorjuntaan biosidivalmisteita, joilla on Tukesin myöntämä lupa. Luvat tehoaineille myöntää EU, minkä jälkeen kukin maa hyväksyy valmisteet kansallisesti.

– Suomessa hyväksyttävän valmisteen tulee olla tehokas, mutta se ei saa aiheuttaa riskiä ihmisille eikä ympäristölle, Sanna Koivisto sanoo.

Hyväksytystä valmisteesta löytyy lupanumero, ja ne löytyvät  Tukesin biosidirekisteristä. Osa biosidivalmisteista on tarkoitettu ainoastaan ammattilaiskäyttöön, mistä löytyy merkintä tuotteen etiketistä. Koiviston mukaan Suomen omilla markkinoilla ei juuri liiku luvattomia tuotteita, mutta ulkomailta niitä on mahdollista hankkia. Hän muistuttaa, että hyönteis- ja jyrsijämyrkkyjen tilaaminen tai tuominen ulkomailta omaan käyttöön on kiellettyä.

Tuholaistorjuntaan on saatavissa auttajia, joiden käyttämät keinot ovat tehokkaita ja turvallisia. Tukesin rekisteristä löytyy yhteensä 167 tuholaistorjuntaan erikoistunutta yritystä. Niissä työskentelevillä pitää olla tuhoalaistorjujan tutkinto, jonka sisällöstä säädetään Valtioneuvoston asetuksessa biosidivalmisteista. Ammattilaisia kouluttavat Koulutuskeskus Salpaus Lahdessa sekä Anticimex- ja Rentokil -nimiset yritykset.

Teksti: Ulla Sirén
Kuva: Freepik