Kuva: Isännöintiliitto
Suomen paras taloyhtiön hallitus löytyy Kirkkonummelta.
Isännöinnin ja taloyhtiön hallituksen roolijako ei aina ole selvä asia. Isännöintiliitto palkitsi Suomen parhaan taloyhtiön nostaakseen esille hyvää hallitustyötä määrittäviä asioita. Tunnustus meni tällä kertaa kirkkonummelaiselle rivitaloyhtiölle.
Asunto-osakeyhtiö Kirkkonummen Nymaninkujan hallitus on Suomen paras. Isännöintiliitto kysyi alkuvuodesta jäseniltään ehdotuksia tunnustuksen saajaksi. Kilpailun tavoitteena oli toimitusjohtaja Tero Heikkilän mukaan korostaa hyvän hallitustyön merkitystä.
– Hallitus välittää ammattilaisille omistajien tahtoa. Isännöinti tekee työt ja hallitus päätökset, hän muistuttaa.
Asunto-osakeyhtiö Kirkkonummen Nymaninkujan hallituksen puheenjohtaja Mikko Malila uskoo, että yksi valintakriteereistä oli asukkaiden kuuntelu ja tarpeiden huomiointi hallitustyössä. Nymaninkujalla viestintä on vilkasta sekä kasvokkain että verkossa.
– Pihakeskusteluiden lisäksi käymme eniten epävirallista viestinvaihtoa Facebook-ryhmässä. Virallisena tiedottamiskanavana toimii sähköposti, koska halusimme vähentää turhaa paperinkulutusta. Toki lähetämme asukkaille myös paperitiedotteet esimerkiksi IV-kanavien nuohouksen tyyppisistä asioista, Malila kertoo.
Hyvälle hallitustyölle on ominaista myös toimintatapojen ja tavoitteiden selkeys.
– Isännöitsijän ja hallituksen välinen yhteistyö toimii meillä hyvin. Suuntaviivat ovat selvillä ja niitä kohti mennään. Kokouksissa ei istuta vain istumisen vuoksi, koska hallitustyöhön käytettävä aika on rajallista.
Tieto pysyy, vaikka väki vaihtuu
Kirkkonummen Nymaninkuja on vuonna 2008 valmistunut rivitaloyhtiö, jossa asuu noin 70 työikäistä aikuista ja viitisenkymmentä lasta. Asuntoja taloyhtiössä on 38.
– Erilaista, mutta kuitenkin samanhenkistä porukkaa. Hallitus on viisihenkinen, ja kaksi heistä on ollut alusta asti mukana. Välillä on tullut uutta verta, mutta runko on pysynyt vakiona. Pyrimme siihen, että tarvittava tieto tallennetaan, vaikka henkilöt vaihtuisivat esimerkiksi muuton myötä.
Uudehkossa taloyhtiössä ei tarvitse vielä murehtia suurista remonteista, mutta rakennuttajan vastuulle kuuluvia asioita joudutaan tyypillisesti käymään läpi. Niin myös Nymaninkujalla.
– Rakennusvirheet on korjattu asianmukaisesti. Kokouksissa käydään läpi paljon pieniä, ilmi tulleita asumisen asioita liittyen esimerkiksi sopivan sisälämpötilan säätämiseen, Malila sanoo.
Nymaninkujan talot lämmitetään maakaasulla.
– Joskus kovalla pakkasella lämpö meni joissain huoneistoissa alle 20 asteen, mutta sopivat säädöt on sittemmin löydetty, mikä näkyy myös energiankulutuksessa.
Strategialla raamit toiminnalle
Kirkkonummen Nymaninkuja toimii esimerkkinä taloyhtiöstä, jossa on pohdittu tulevaisuutta taloyhtiön strategiaa suunnittelemalla.
– Isännöintiliiton ohjeistus on hyvä, ja sen mukaan pitkälti mennään. Strategia on tarkoitus saada valmiiksi tämän vuoden aikana.
Taloyhtiön strategia on tarkoitettu helpottamaan taloyhtiön johtamista ja helpottamaan hallituksen ja isännöinnin työtä.
– Selvitämme asukkaiden näkemyksiä kyselyllä, jotta saamme luotua yhteisen tahtotilan paperille. Suuntaviivoja on hahmoteltu alusta asti ja huomioitu seikkoja, kuten taloudellinen vastuullisuus ja suunnitelmallinen ylläpito. Myös turvallisuus- ja viihtyisyyskysymyksiä on mietitty. Erityisesti ympäristötekijöihin ja energiatehokkuusasioihin haluamme vielä kuulla osakkailta laajemman näkemyksen, Malila kertoo.
Yhteisöllisyys kantavana voimana
Asunto-osakeyhtiö Kirkkonummen Nymaninkujan hyvä yhteistyön henki ja kommunikointi perustuvat yhteisöllisyyteen, joka näkyy asuinalueen kaikessa toiminnassa.
– Yhteisöllisyys on yksi syy, miksi tänne muutetaan. Asukasyhdistys järjestää paljon tapahtumia, kuten kansanjuhlat, joulumarkkinat ja kuusikokon. Isoin tapahtuma järjestetään uudenvuodenaaton ilotulituksen merkeissä. Lisäksi meillä on kerhoja ja sählyvuoroja. Keväisin pidetään talkoot, Malila luettelee esimerkkejä aktiivisesta toiminnasta.
Paras taloyhtiön hallitus -kilpailusta taloyhtiö kuuli vasta finaalivaiheessa.
– Tunnustus tuli ihan puun takaa. Se on hieno kunnianosoitus. Palkinnoksi saimme pihajuhlat tarjoiluineen. Kaikki taisivat päästä paikalle, ja oli hienoa, että palkinto tuli koko taloyhtiölle eikä vain hallitukselle, Malila kiittelee.