Kuva: Joni Järvinen
Parvekkeen käytön luonne on muuttunut luovemmaksi aikojen saatossa. Siinä, missä aikaisemmin parveke oli lähinnä vaatteiden tai kodintekstiilien tuulettamiseen tai tupakointiin tarkoitettu väliaikainen pistäytymispaikka, on se yhä useammalle nykyään olohuoneen jatke tai pieni puutarha.
Erityisesti lasitetusta parvekkeesta on mahdollista sisustaa jatke olohuoneelle.
– Jos lasitusta ei olisi, niin parvekkeelle ei olisi voinut tuoda minkäänlaisia tekstiileitä. En olisi innostunut sisustamaan parveketta siinä tapauksessa, korostaa parvekkeestaan olohuoneen jatkeen sisustanut Teemu Multanen.
Parvekeolohuoneen suunnittelu lähtee liikkeelle samoin, kuin mikä tahansa sisustaminen. Monet suunnittelevat sisustusta huomattavan pitkään, mutta Multasen lähestymistapa on hieman spontaanimpi.
– Kun näen tyhjän huoneen, kasaan siihen sisustuksen mielessäni hetkessä esimerkiksi värin päätettyäni. Sen jälkeen suurin haaste on löytää sellaiset sisustuselementit ja -tavarat, jotka sopisivat tuohon kuvaan mielessäni niin, että se myös näyttää hyvältä.
Parvekkeen sisustamisessa Multanen päästi mielikuvituksensa valloilleen.
– Mielestäni parveke on paikka, jonka sisustuksessa voi, ja pitääkin, vähän hullutella. Asunnossa suosin yleensä yhtä väriä jonka päälle yksi huone rakentuu kaikkine sävyineen. Parvekkeella päätin hiukan hullutella värien kanssa. Tuloksena oli lähes hallittu värisekamellakka, jossa on niin yksiväristä kuin monimutkaisempaakin kuviota.
Sisustuksen toteuttaminen kävi lopulta varsin kivuttomasti.
– Yleensä tiedän tarkkaan mitä haluan mihinkin, ja jos en sitä saa, niin sitten ei sisusteta ennen kuin sopivat sisustuselementit löytyvät. Onneksi tällä kertaa sain tarvittavat tavarat vain kahdesta sisustus- ja huonekaluliikkeestä.
Tarkkaan suunniteltua budjettia parvekkeen sisustamiseen ei ollut.
– Tein kuten itse asunnonkin kanssa: päivittelen sisustusta ja hankin uutta aina kun näen sen tarpeelliseksi tai jos haluan hieman piristystystä vanhaan.
Parvekkeen sisustaminen olohuoneen jatkeeksi on kustannuksiltaan verrattavissa olohuoneen sisustamiseen.
– Lattialaatat maksoivat muutaman sata euroa ja parvekekalusteet reilut kolme sataa euroa. Muut sisustuselementit maksoivat noin sata euroa.
Parvekkeen käyttöä pelkkä sisustaminen ei vielä lisää.
– Rehellisesti sanottuna parvekkeella ei juurikaan tule vietettyä aikaa. Lähinnä silloin, kun käydään saunassa ja siinä hieman jäähtymässä. Käyhän täällä myös ihmisiä, jotka tupakoivat. On sitten ainakin mukava ympäristö tehdä sitä, naurahtaa Multanen
Paratiisi parvekkeella
Parvekkeelle on mahdollista perustaa myös pienimuotoinen puutarha. Ulla Huttunen ja Joni Järvinen ovat perustaneet parvekkeelleen keittiöpuutarhan, josta saa lähes kaikki ruuanlaitossa tarvittavat yrtit. Suunnittelu aloitettiin jo hyvissä ajoin alkukeväästä, sillä aikaisemmat kokemukset olivat osoittaneet, ettei suunnittelematta saada aikaan kuin ahdas parveke.
– Aikaisemmin olimme yrittäneet saada parvekkeelle aivan kaiken mahdollisen, ja lopputulos johti yleensä siihen, ettei parvekkeella mahdu edes kääntymään. Tällä kertaa ostimme parvekepuutarhoista kertovaa kirjallisuutta ja etsimme ideoita myös internetistä, Huttunen kertoo.
Yrtit ja muut kasvit ostettiin taimina, jotta kasvattaminen saatiin nopeammin alkuun.
– Aivan kaikkia haluttuja yrttejä ei löytynyt taimina, esimerkiksi teeksi suunniteltua kamomillaa ei löytynyt ollenkaan. Ruokayrtit olivat helpommin saatavilla. Seuraavan kerran puutarhaa tehtäessä, pitää ehkä aloittaa yrttien etsintä vielä aikaisemmin, jos joutuukin kasvattamaan niitä siemenestä asti.
Parvekekasvit kannattaa valita sen mukaan, mihin suuntaan parveke suuntautuu tai onko siinä lasitusta.
– Meillä on aurinkoinen parveke, niin pystyimme valitsemaan kasveja, jotka vaativat lämpöä, vaikka lasituksia ei olekaan. Esimerkiksi mansikka pärjää parvekkeella oikein mainiosti.
Pelkkään keittiöpuutarhaan ei kuitenkaan voinut tyytyä.
– Pitäähän parvekkeella vähän olla kukkiakin tuomassa värejä yrttien tuoksujen keskelle, Huttunen naurahtaa.
Kasveille pitää valita sopivat ruukut, joilla on helppo luoda parvekkeelle myös persoonallista ilmettä.
– Meillä oli hyvin näyttävät ruukut ja puulaatoitus parvekkeelle valmiina, joten emme tarvinneet erityisesti uusia kalusteita. Ainoastaan pöytä ostettiin uutena, Siinä tärkeimpänä kriteerinä oli koko, sillä parvekkeemme on melko pieni.
Suurimman rahallisen panostuksen parvekepuutarha vaatikin taimien ja multien hankinnassa.
– Kaikki erilaiset kasvit parvekkeella tarvitsivat erilaiset mullat. Erityisesti mansikka on tarkka mullan laadusta, sillä liian fosforinen multa aiheuttaa sen, että marjat homehtuvat ennen kuin ne ehtivät edes kypsyä, Huttunen selittää.
Huttunen toivoisi parvekkeelle myös lasitusta, jotta käyttömahdollisuudet laajenisivat.
– Lasitetusta parvekkeesta voisi tehdä enemmän oleskelutilan, kun nyt olemme panostaneet enemmän puutarhamaisuuteen.
Parvekkeella saa laittaa ruokaa
Useissa taloyhtiöissä parvekkeella grillaaminen kuumentaakin tunteita, sillä monet haluavat laajentaa parvekkeensa käytön myös ruuanlaitto- ja ruokailutilaksi. Sekä Huttunen että Multanen kertovat taloyhtiöidensä suhtautuvan parvekegrillaamiseen kielteisesti.
– Parvekkeella olisi mukava myös grillata, mutta taloyhtiössämme on parvekegrillaaminen kielletty, ellei kyseessä ole kiinteässä, maadoitetussa pistorasiassa kiinni oleva sähkögrilli. Pistorasiaa ei parvekkeella kuitenkaan ole, joten käytännössä grillaaminen on kokonaan kielletty, Huttunen harmittelee.
– Sähkögrillaaminenkin on tämän talon järjestyssäännöissä kielletty. Ymmärrän toki sen, että grilliruoan ”haju” tunkeutuu kaikkien muidenkin asuntoihin. Eikös silloin pitäisi kieltää myös pihassa grillaaminen, kun ainakin meidän taloyhtiössämme siihen kannustetaan? Ainakin pihan hiiligrillin tuoksut tunkeutuvat tänne ylimpään kerrokseen asti, Multanen pohdiskelee.
Asianajaja Minna Romu Asianajotoimisto Lindblad & Co Oy:stä korostaa kuitenkin, ettei grillaamista ole laissa kielletty.
– Parveke on osakkeenomistajan hallinnassa samoin kuin itse huoneisto ja parveketta saa käyttää normaaliin asumiseen. Jotkut taloyhtiöt saattavat rajoittaa grillaamista järjestyssäännöissään, mutta grillaamisen täyskielto ei ole yleensä lain mukainen.
Kiellot ovat lähtökohtaisesti perusteltavissa vain, jos grillaamisesta aiheutuu turvallisuushaittoja.
– Grillaamisen täyskiellosta huolimatta osakkeenomistaja voi käyttää parvekettaan grillaamiseen, eikä yhtiöllä ole keinoja puuttua tällaiseen toimintaan, ellei grillaamisesta aiheudu turvallisuusriskiä. Taloyhtiöiden kannattaisikin keskittyä täyskiellon sijasta turvallisuusohjeiden antamiseen.
Avotulta parvekkeelle ei saa sytyttää, sillä se on paloturvallisuusriski.
– Avotulen teko on kielletty, mutta kaasu- ja sähkögrilliä voi käyttää. Turvallisin ja suositeltavin on sähkögrilli. Riittävästä tuuletuksesta tulee huolehtia eli parvekelasien tulee olla kunnolla auki.
Vaikka grilli saattaa kärytä naapuriin, ei harvakseltaan tapahtuva ruuan laitto ole häiritsevää elämää.
– Yötä päivää grillaaminen ei ole naapurisovun kannalta se paras vaihtoehto. Jossain kohtaa tulee myös vastaan kielto aiheuttaa toiselle osakkeenomistajalle haittaa, Romu muistuttaa.