Taloyhtiön remonteissa syytä huomioida myös ilmanvaihto

Monissa taloyhtiön remonteissa on tärkeää huomioida ilmanvaihdon toimivuus myös remontin jälkeen. LVI-asiantuntijan konsultointi jo hankesuunnitteluvaiheessa on edullinen keino varmistaa, että ilmanvaihto tulee huomioitua remontissa asianmukaisesti.

Hyvän ilmanvaihdon merkitys on korostunut nyt pandemia-aikana, kun kotona on alettu etätöiden myötä viettää entistä enemmän aikaa. Jotkut ehkä ovat huomanneet, että iltapäivällä silmät alkavat lupsua tavallista enemmän, jotkut taas ovat saattaneet alkaa kärsiä päänsäryistä. 

Kun kotona ollaan entistä enemmän, myös ilmanvaihto joutuu enemmän koetukselle, jolloin sen puutteetkin tulevat helpommin esiin.

– Huoneiston sisäilmaan tulee enemmän elämisen epäpuhtauksia. Ihmisten hengityksestä tulee paitsi hiilidioksidia myös kosteutta. Kosteutta tulee myös aina, kun keitetään kahvia tai laitetaan ruokaa. Kun ilmassa on hiilidioksia ja ja muita epäpuhtauksia, saattaa tämä aiheuttaa myös aiemmin kuvattuja oireita, toteaa ilmanvaihdon asiantuntija, talotekniikan lehtori Jussi-Pekka Juvela Tampereen ammattikorkeakoulusta. 

Ilmanvaihdon toimivuuteen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota silloin, kun taloyhtiöön tehdään remonttia. Remontteja, joissa ilmanvaihto pitää huomioida, ovat luonnollisestikin kaikki ilmanvaihtoon liittyvät remontit, kuten poistolämpöpumppusaneeraukset ja lämmöntalteentoton (LTO) asennus. 

Parveke-, julkisivu- tai ikkunaremontti tulossa?

Muita remontteja, joissa ilmanvaihdon huomioiminen on erityisen tärkeää, ovat julkisivu-, parveke- ja ikkunaremontit. 

– Niissä tehtiin aiemmin virheitä. Pahin virhe oli, että korvausilmareittejä tukittiin ilman että tehtiin korvaavia reittejä niiden tilalle. Kun korvausilmareittejä ei ole, ilma ei tule huoneistoon enää hallitusti, vaan esimerkiksi rakenneraosta tai postiluukusta. Tällöin huoneistoon tulee usein pölyä ja mahdollisesti myös epäpuhtauksia.

Juvela sanoo urakoitsijoiden tietoisuuden kasvaneen viime vuosina asian suhteen paljonkin. Virheitä kuitenkin edelleenkin sattuu, minkä vuoksi kannattaa olla edelleen tarkkana. 

Painovoimaisessa ilmanvaihdossa korvausreitin tukkiminen on erityisen haitallista.

– Koneellinen ilmanvaihto repii aina ilmaa jostakin, vaikka sieltä postiluukun kautta, mutta painovoimaisessa vähäinenkin ilmanvaihto saattaa loppua, jolloin elämisen epäpuhtaudet eivät pääse poistumaan asunnosta, Juvela toteaa.

Myös asukkaat tukkivat joskus korvausreittejä tunkemalla niihin kylmillä säillä esimerkiksi villasukkia.

– Painovoimainen ilmanvaihto perustuu luonnonvoimiin. Ilma ei pääse villasukan läpi huoneistoon, ja joskus se villasukka saattanut olla korvausilmareitin tukkeena 10 vuottakin. 

Kun ilma ei vaihdu ja kosteutta jää asuntoon, kosteus tiivistyy etenkin talvisaikaan vääriin kohtiin ja aiheuttaa ongelmia.

– Sisäilmayhdistyksellä on vinkki, että jos kylpyhuoneen peili ei suihkun jälkeen puhdistu huurteesta 5-10 minuutissa, se indikoi, ettei ilmanvaihto ole riittäävä.

Asiantuntija avuksi korjaushankkeeseen

Miten taloyhtiö voi sitten varmistaa, että ilmanvaihto otetaan varmasti huomioon remonttia tehtäessä? 

Jos tehdään isompi remontti, kuten julkisivuremontti, jossa saattaa olla sadoistatuhansista euroista kyse, kannattaa Juvelan mukaan paikan päälle ehdottomasti pyytää ulkopuolinen LVI-asiantuntija jo hankesuunnitteluvaiheessa kiertämään ja katsomaan, miten ilmanvaihto toimii. LVI-asiantuntijan palkkio on pieni kustannus isossa budjetissa. 

Sillä, että otetaan asiantuntija oikeassa kohdassa mukaan hankkeeseen, varmistetaan, että ilmanvaihto tulee huomioitua remontissa oikealla tavalla. 

– Ilmanvaihtoasiantuntija kiertää yleensä taloyhtiön muutamassa tunnissa läpi, laatii raportin, mikä liitetään hankesuunnitelmaan mukaan ja minkä mukaan sitten edetään. 
Juvela muistuttaa, että taloyhtiö on itse asiassa velvoitettukin selvittämään korjaushankkeitaan eri puolilta ja käyttämään tarpeellisia asiantuntijoita selvityksissään sen sijaan, että mentäisiin mutulla tai keskustelupalstojen neuvoilla. 

– Konsulttityö on halpaa korjaustöihin verrattuna, koska silloin joudutaan aina perustamaan uusi työmaakin, Juvela muistuttaa.

Jälkikäteen korjaaminen 

Myös silloin, kun vahinko on jo päässyt sattumaan eikä ilmanvaihto enää korjaushankkeen jälkeen toimikaan kuten ennen, kannattaa ottaa yhteyttä asiantuntijaan.

– Itse ottaisin yhteyttä sellaiseen ammattilaiseen, joka ei ole ollut itse hankkeessa mukana. Mielestäni on parempi, että asiaa tarkasteltaisiin puolueettomasti sen sijaan, että etsitään syyllisiä. Jotakin muutakin kun on voinut ilmanvaihdolle tapahtua esimerkiksi asukkaiden toimesta. Tärkeintä kuitenkin olisi, että saataisiin taas ilmanvaihto toimimaan. 

Jälkikäteen pystytään Juvelan mukaan tekemään asioille aika paljonkin, varsinkin, kun maltetaan uhrata aikaa suunnitteluun.

– Tilanteita on tietysti erilaisia, mutta joskus on mahdollista löytää myös fiksuja ja suhteellisen edullisiakin ratkaisuja. 

Teksti: Tiina Raatikainen
Kuva: Sini Kaukonen