Kirjoittaja Ilari Siekkinen on rakennusmestari, joka toimittaa Paikat Kuntoon -tv-ohjelmaa.

Rakennusalalla suomalainen työntekijä saa yhä useammin kokea karvaan kohtalon työn loppumisen tai loppumisuhan merkeissä. Tämä on koitunut jatkuvaksi pelkotilaksi työntekijöille. Ratkaisuja sen poistoon ei tahdo löytyä.

Rakennusalalla on mennyt takavuosina työllisyyden suhteen huonomminkin. Nykyisin irtisanomisen jälkeen paluu takaisin työelämään on kuitenkin vaikeampaa kuin ennen. Tämä tilanne vallitsee myös monilla muilla aloilla.

Suomalainen työntekijä on rakennusliikkeille armotta liian kallis. Tämä heijastuu jopa urakkakilpailun tarjouslaskentavaiheessa. Mikäli urakkatarjous lasketaan suomalaisen työvoiman kustannuksia käyttäen, on melko varmaa, ettei keikkaa napsahda. Tämä johtaa siihen, ettei yrityksilläkään ole töitä. Seuraukset ovat tämän jälkeen yksiselitteiset, joko konkka tai firma hyllylle.

Valveutunut yritys käyttääkin pakon sanelemana toiminnassaan ulkomaalaista työvoimaa tai alihankkijoita pysyäkseen kilpailukykyisenä.

No mikä siitä suomalaisesta kalliin tekee? Siihen on toki useitakin syitä, mutta palstatilani rajallisuuden johdosta listaan tähän vain muutamia.

Itseään ammattilaiseksi kutsuva työntekijä saa palkkaa esim 15–20 €/h + sotut päälle, mikä repäisee firman pussista n. 26–35 €/h. Ulkomaalainen tekee saman työn noin puolet halvemmalla. Alihankkija laskuttaa samasta työstä halvimmillaan 25 €/h, alv. 0 %.

No mitä sitten ? Eipä mitään, mikäli tämä suomalainen ammattilainen onkin huomattavasti tehokkaampi kuin ulkomaalainen tai alihankkija. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole. Täytyy myös muistaa, että osakeyhtiölaissa on maininta, että osakeyhtiön pitää tuottaa voittoa. Yritysten pitää saada työntekijänsä työlle katetta sekä tuottoa yleiskuluja varten pysyäkseen hengissä.

Yksiselitteisesti suomalaisen työntekijän kohdalla tuotto ja teho tuntityössä eivät kohtaa urakkatyömailla.

Kenen syy tämä sitten on? Liitot tietenkin vonkuvat jokavuotiseen tapaansa palkankorotuksia. Valitettavan usein suomalaisen työntekijän työmoraali on muotoutunut vuosien saatossa läpimädäksi. Ollaan siis laiskoja ja työaikoja ei noudateta. Paskat välitetään työnantajan menestymisestä.

Jos työpäivän aikana vetkutellaan 1 tunti per työntekijä, tekee se vuoden aikana 236,5 tuntia, joka on keskiarvona 7 213 €/vuosi/duunari. Tämä on hyvin yksinkertaista matematiikkaa. Homma ei voi toimia näin. Tämä on lisäksi iso taloudellinen riskitekijä yrityksille.

Työnjohtajien pitää siis tehostaa otettaan työmailla, etteivät lusmuilijat pääse pesiytymään työmaille. Lisäksi työnjohtajien merkitys kasvaa työmaiden organisaatioissa, kun työmaa koostuu useista eri aliurakoitsijasta ja mahdollisesti ulkomaalaisista työntekijöistä. Ohjeistamisen tarve on huomattavasti suurempi kuin tehtäessä kokonaisurakkana omalla porukalla.

Ulkoistaminen tuntuu, taloudellisesti ajatellen, hyvin selkeältä vaihtoehdolta rakennushommissa. Pääurakoitsija paloittelee urakat pienempiin kokonaisuuksiin. Aliurakoitsijat samoin. Ketjutuksen määrä ei ole ainakaan pienentynyt viime vuosina, vaikka ketjuttamisen vaaroista on pidetty melkoista haloota eri yhteisöjen toimesta. Aliurakoitsija ottaa työntekijänsä vaikka mistä maailman kolkasta ja keitä vain saadakseen elantonsa.

Tämä toimintamalli ei poista harmaata taloutta, vaan se lisää sitä. Joku maksaa jossain ketjun lenkissä pimeää rahaa työtekijälle. Kuitenkin tämä toimintamalli on tullut jäädäkseen, mikäli Suomessa aiotaan rakentaa. Lippuja, lappuja, hetuja, passeja ja mitä vaan tilaajavastuulain edellyttämiä todistuksia pystytään aina järjestämään sekä Suomeen aikoville ulkomaalaisille työntekijöille että alihankintayrityksille. Täytyy muistaa, että mm, maamme rajojemme takana oltiin ja ollaan vieläkin mestareita täyttelemään kaiken maailman lappuja.

Kuinka käykään rakentamisen laadun kanssa em. tapausten johdosta on taas kokonaan toinen juttu.

”Haukkumalla läpi” tuntuu olevan asenteena enenevissä määrin. Laadun vaihteluista johtuvat seuraukset tulevat yhteiskunnallemme kohtalokkaan kalliiksi tulevina vuosina. Pommi kytee jo. Palaan laatuasioihin palstallani tulevaisuudessa.

Pitääkö suorittajan alkaa yrittäjäksi, -kö? Tarinani tarkoituksena ei todellakaan ole moittia suomalaista rakentajaa. Meillä on vielä todella paljon rakentajia, jotka tuntevat ammattiylpeyttä ja ovat motivoituneitakin. Valitettavan usein sekään ei riitä, jotta voisi pysyä palkkatyöläisenä rakennusliikkeessä. Mikään ei siis riitä. Halvempia on ovella tulossa.

Yrityksen hoitaminen ja johtaminen verrattuna rakennustyön suorittamiseen ovat valitettavan kaukana toisistaan. Ihminen, joka on saanut elantonsa kovalla ruumillisella työllä, ei sovellu yrittäjäksi kuin harvoissa tapauksissa. Näitä epäonnistuneita tapauksia on luvattoman paljon. Niiden seuraukset ovat olleet tylyjä. Perheet ovat hajonneet, kun stressi on repinyt. Omat ja firman rahat ovat menneet sekaisin. Lopussa kalteritango soi. Tämä kaikki vain siksi, että hyvällä kotimaisella ammattitaidolla ei ollut enää merkitystä eikä kysyntää. Vain muutaman euron tähden.

Miten tästä eteenpäin? Ei hyvältä näytä. Kotimaisen rakentajan työllistyminen palkkatyöläisenä tulee vaikeutumaan päivä päivältä.

Rakennusalan urakkakilpailutilanteet sanelevat säännöt siitä, kuka täällä käy töissä ja kuka ei.

Pelko työpaikan menettämisestä on totista totta. Eikä sille loppua näy. Ei muuta kun leasing-Mersu pihaan ja yritystä perustamaan!