Kuva: Pauli Seppälä

Osassa julkisivukorjauksia on operoitu jo ennen korjausrakentamisen energiamääräyksiä niiden edellyttämällä energiatehokkuustasolla.

Korjausrakentamisen energiamääräykset ovat olleet käytössä viime syksystä. Kysyimme kahdelta asiantuntijalta havaintoja niiden vaikutuksesta julkisivuremontteihin.

Korjaushankkeissa, joiden rakennuslupahakemus on jätetty 1. syyskuuta 2013 tai myöhemmin, sovelletaan mainitulla päivämäärällä voimaan astuneita korjausrakentamisen energiamääräyksiä. Niiden mukaan korjaus- tai uudistustyön yhteydessä on parannettava rakennuksen energiatehokkuutta, jos toimenpiteet ovat järkeviä ja kannattavia teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti.

Korjausrakentamisen energiatehokkuusmääräykset perustuvat EU:n energiatehokkuusdirektiiviin. Tavoite on pienentää olemassa olevien rakennusten energiankulutusta noin kuusi prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

Johtava asiantuntija Jyri Nieminen Finnmap Consulting Oy:stä sanoo, että suuressa osassa julkisivukorjaushankkeita määräykset eivät vaikuta käytännössä juuri mitenkään.

– Jo ennen määräyksiä julkisivuremontteja on tehty niin, että ulkopuolelle laitetaan lisäeristys ja uusi pinta. Määräysten kirjaimen täyttämiseksi ulkoseinän lämpöhäviöiden pitäisi puoliutua. Kahden kiven 60–70-senttisen tiiliseinän U-arvo on 0,8:n luokkaa ja sen puolittamiseen ei tarvita kuin 70 millin lämmöneristys. Käytännössä määräykset tarkoittavat samansuuruisia lisälämmöneristyskerroksia, joita on tehty jo aiemmin.

Ratkaisut pääasiassa saman toistoa

Nieminen sanoo, että suuri osa rakennuksista edustaa rakenteellisesti samoja perusratkaisuja, joten myös energiatehokkuusparannukset ovat pitkälti monistamista pyörän uudelleen keksimisen sijaan.

– On toki yksilöllisiä rakennuksia, joissa harkinta on suuressa roolissa, mutta esimerkiksi peruskerrostaloissa ratkaisut ovat selkeitä ja aina suurin piirtein samoja.

Nieminen oli viime vuonna VTT:ssä laatimassa ympäristöministeriön rahoittaman KORMA-hankkeen (kosteusteknisesti turvalliset korjausrakentamisen malliratkaisut) tiimoilta tutkimusta, jossa selvitettiin kosteusteknisesti toimivia korjausrakentamisen periaateratkaisuja 1950-, 60-, ja 70-lukujen taloille.

Siinä pureuduttiin toimenpiteiden kannattavuuteen 30 vuoden tarkastelujaksolla, joka on määräyksissä määritelty aikajänne.

– Esimerkiksi 1970-luvun kerrostaloissa lisälämmöneristys osoittautui kannattavaksi. Sen sijaan yksikerroksisen rivitalon, jossa oli pitkät puiset julkisivut, kookkaat ikkunat ja tiilipäädyt, lisäeristys julkisivuihin ei ollut kannattavaa.

Niemisen mielestä käytäntö, että energiaremontti on automaatio ellei toisin todisteta, ei täysin vastaa lakitekstin henkeä.

– Lain kirjain on mielestäni hieman erilainen kuin mikä viesti on ollut käytännössä. Jos arvioidaan, että energiakorjaus on kannattamaton, se pitää osoittaa laskennallisesti elinkaarilaskennalla. Perusperiaate näkyy olevan, että energiakorjauksen harkitseminen ei riitä, vaan se tehdään lähtökohtaisesti aina ja muu pitää erikseen osoittaa.

Jotkin kohteet haasteellisia

Julkisivuyhdistyksen hallituksen jäsen Erkki Pitkäranta Arkkitehtiryhmä Pitkäranta Oy:stä näkee energiakorjaukset melko ongelmattomina joissain kohteissa, mutta ei kaikissa.

– 60-luvun elementtitaloissa lämpöeristeet ja tiiveydet ovat varsin huonoja ja energiakorjaukset paikallaan. Kun sandwich-elementistä puretaan ulkokuori, lämpöeristeen lisääminen on helppoa, ja kerrosrakenteinen systeemi hallitaan.

– Jos sen sijaan vaikkapa puurunkoisen talon villamäärää lisätään 10 sentistä 30 senttiin, se on hirmuinen muutos. Se ei aiheuta vain seinän paksuuntumista vaan harkittavaksi tulee myös sokkeliliitokset ja vastaavat asiat. Tuskin kukaan suostuu siihen, että asuinpinta-ala pienenee ja tilaa otetaan sisältä.

Rakennusvalvontojen tulkinnat vasta kehittymässä

Pitkärantaa mietityttää, millaiseksi korjausrakentamisen energiamääräysten tulkinta kehittyy ruohonjuuritasolla. Tulkinnoista vastaavat kunnalliset rakennusvalvontaviranomaiset, joiden ajattelutavoissa ja asenteissa tunnetusti riittää kirjoa.

– Ei ole täysin tiedossa, mihin tie johtaa. Yleensä käy niin, että eri rakennusvalvontojen tulkinnoissa tulee hajontaa. Jotkut tulkitsevat niin, että jousto on kireämpään suuntaan, jotkut niin, että löysempään suuntaan, sanoo Pitkäranta.

Rakennusmääräykset ovat uudistuneet tällä vuosituhannella vauhdilla energiansäästön nimissä. Haastavaa muutoksessa on sen vauhti.

– Rakentaminen on sillä tavalla hankala ala, ettei sillä voi keksiä älypuhelinta, joka valloittaa maailman kahdessa vuodessa. Muutosten pitäisi olla hitaita ja perustua kokemusperäiseen tietoon, painottaa Pitkäranta.

Mitkä ovat tämän päivän ”pullotaloja”?

On ikävä tilanne, jos suunnittelijat joutuvat määräysten kanssa puun ja kuoren väliin. Ammattilaiselle on sietämätöntä, jos rakennuksen energiatehokkuutta on pakko parantaa ja suunnitelmat tulisi piirtää ja allekirjoittaa, mutta tarjolla on vain epämieluisia vaihtoehtoja.

– Jos lähdetään kategorisesti tekemään energiakorjauksia, joiden teknistä toimivuutta ja järkevyyttä ei ole vielä käytännössä osoitettu, voi käydä niin, että tuhotaan suuret määrät arkkitehtuuria, eikä rakenteiden rakennusfysikaalista toimintaa tunneta pitkässä juoksussa, sanoo Pitkäranta.

Energiansäästön nimissä tehtiin ylireagointeja 1970-luvun energiakriisin jälkimainingeissa, mistä lahjana saimme niin sanotut pullotalot.

– Toivottavasti ei tule tilannetta, että havaitaan että 2010-luvulla on pursotettu talot täyteen jotakin, mitä ei olisi pitänyt tehdä.

Pitkäranta toivoo, että energiatehokkuusajattelu ei jyrää korjaushankkeissa kokonaisajattelua.

– Pidän tärkeänä, että kohdetta ei arvioitaisi vain energiatehokkuuden näkökulmasta vaan kokonaisuutena arkkitehtoninen ilme ja aikakauden asiat huomioiden.