Turvallisuuden hinta

Kuva: Pauli Seppälä
Turvallisuuslukko

Lukot ovat taloyhtiön keskeisin turvallisuusjärjestelmä. Monessa yhtiössä niiden pitäminen ajan tasalla on lykkääntynyt, kun vaakakupin toisella puolella on painanut kallis perusparannus. Lukkojen uusimisella saa kohtuullisilla kustannuksilla sekä parannusta turvallisuuteen että helppoutta asumiseen. Turvallisuuden hinta on joitain satasia asuntoa kohti, turvattomuuden tarkemmin määrittelemätön määrä murtoja.

Lukitusalalla nähtiin suuri mullistus 70-luvun loppupuolella, kun vakuutusala määritteli turvallisuutta koskevat näkökantansa uusiksi. Tällöin markkinoille tulivat niin sanottujen pintalukkojen tilalle takalukkiutuvat lukkorungot.

Vanhanaikaisen takalukkiutumattomien lukkojen avaaminen onnistuu vaikkapa luottokortilla tai millä tahansa esineellä, jonka avulla päästään käsiksi telkeen ja voidaan työntää se sisään. Näitä alkeellisia lukitusjärjestelmiä on edelleen käytössä useissa taloyhtiöissä varsinkin sellaisina versioina, joissa telkeen käsiksi pääsy on yritetty estää rakoraudalla. Joskus viritys toimii, joskus ei.

– Lukkoja on uusittu vuosikausia, mutta vanhoja, ennen vuotta 1975 laitettuja lukkoja on käytössä edelleen yllättävän paljon. Ongelma on, että taloyhtiöissä ei kiinnitetä niihin huomiota ennen kuin vaihdetaan ovet tai tehdään muuta suurta remonttia, sanoo markkinointipäällikkö Jukka Jokinen Abloylta.

Runkojen lisäksi myös avainpesät ovat muuttuneet takavuosista totaalisesti. Nykyaikainen avainpesä on suojattu murtoja vastaan esimerkiksi poraus- ja vääntösuojin.

Avaimet hukassa?

Jokisen mukaan taloyhtiöt kertovat motiivikseen lukkojen uusimiselle tavallisesti turvallisuustason nostamisen ja sen, että kenellekään ei ole enää tarkkaa tietoa siitä, kuinka monta avainta mihinkin lukkoon on olemassa ja missä päin maailmaa ne matkaavat.

– Usein myös isännöitsijän ja huoltomiehen niin sanottuja voimakkaita avaimia on hukassa eikä tiedetä, kuka pääsee ja minne.

Jokinen muistuttaa, että taloyhtiön kannattaa luoda selkeä politiikka avainten katoamistapausten varalle.

– Avainjärjestelmästä riippumatta taloyhtiössä pitäisi olla määritelty, miten katoamistapauksissa toimitaan – velvoitetaanko asukas ilmoittamaan siitä ja kenelle. Monessa paikassa näistä asioista ei ole sovittu.

Nykyaikaisten, tehdastasoisten lukitusjärjestelmien avaimia ei pysty laillisin keinoin teettämään kuin tunnuslukuja ja -kortteja vastaan. Kun ne säilytetään isännöitsijän hallussa, avainasioissa pysytään kartalla.

Arjen helppoutta

Turvallisuustason nostamisen lisäksi lukitusremontilla voidaan helpottaa taloyhtiön asukkaiden arkea monin tavoin.

Oven tiivisteiden aiheuttama paine saattaa jarruttaa telkeä niin voimakkaasti, että pelkällä avaimella toimivassa järjestelmässä oven avaaminen ei heikkokätiseltä vanhukselta aina onnistu.

Ratkaisuksi tähän on tarjolla avauspainikkeella varustettuja järjestelmiä. Niissä lukitus avataan avaimella, mutta lukon telki painikkeella.

Käytön helppoutta kaikille voimista riippumatta tuovat sähkömekaaniset lukot, jotka ovat kehittyneet voimakkaasti 80-luvun lopulta lähtien. Kun sähkölukkoon yhdistetään oviautomatiikka, taloyhtiön alaovesta voi kulkea kauppakasseja laskematta.

Sisältä ulos pääsee kuka tahansa, sisäänpäin kulkeminen taas edellyttää kulkijan tunnistamista.

– Tunniste voi olla esimerkiksi korttilätkä tai muu radiotaajuudella toimiva avain. Myös kerrostalokohteissa on alettu käyttää tutkalla toimivia liukuovia.

Samalla avaimella pääsee autohalliin, sieltä kerroksiin ja jopa omaan asuntoon, jos taloyhtiö haluaa satsata niin paljon, että asentaa sähkölukot myös asuntojen oviin.

Asukkaiden arkea helpottaa myös vinttikomeron ja kotioven sarjoittaminen samalle avaimelle.

Mekaaninen varmistus

Sähköisissä lukoissa on mukana aina mahdollisuus ohittaa lukko mekaanisella avaimella. Näin ollen kotiin pääsee sisään, vaikka avaimen paristot olisivat loppuneet.

Lukitusten sähköistäminen on harkinnan väärtiä varsinkin silloin, jos taloyhtiön asukkaiden vaihtuvuus on suurta. Tulevalle asukkaalle voidaan antaa avain, vaikka lähtevä ei ole vielä luovuttanut omaansa, ja kytkeä se toimimaan määrätystä kellonajasta lähtien.

– Sähköiset tunnisteet ovat sikäli helppoja, että ne voidaan poistaa käytöstä käden käänteessä ja ottaa jälleen uudestaan käyttöön.

Taloyhtiön tarpeisiin sopivan lukkoremontin laajuus riippuu lähtötilanteesta. Jos käytössä on ennen vuotta 1975 asennettu lukko, jonka runko ei ole takalukittuvaa mallia, myös runko on uusittava. Uudemmassa kohteessa riittää usein pelkän avainpesän uusiminen. Tällöin turvallisuustaso nousee uuden pesän murtosuojausten ansiosta.

Lukkojen uusiminen maksaa tavallisesti muutamia satoja euroja asuntoa kohti remontin tyypistä riippuen.

Vakuutusyhtiöt myöntävät tavallisesti alennuksia varmuuslukon asentamisesta. Jotkut alentavat vakuutusmaksuja, toiset poistavat omavastuun.


Puolen neliön putkiremontti

Valkeakoskelaisessa As Oy Apilanpellossa tehtiin keväällä perusteellinen lukkoremontti. Asuntojen lukot uusittiin runkoa myöten, yhteisiin tiloihin laitettiin uudet lukkopesät. Vanhat lukot olivat peräisin vuodelta 1961.

Kustannukset olivat noin 17 000 euroa. 70 asunnon taloyhtiössä hinnaksi tulee 243 euroa asuntoa kohti yhteisten tilojen kustannukset mukaan lukien.

– Yleensä lukkosaneerausten hinta asettuu noin 250 euroon per asunto, kertoo As Oy Apilanpellon isännöitsijä, Pirkanmaan isännöitsijöiden varapuheenjohtaja ja Valkeakosken Tili ja Isännöinti Oy:n toimitusjohtaja Pekka Aalto.

As Oy Apilanpellon yhtiökokouksessa päätös meni kivuttomasti läpi samaan aikaan, kun päätettiin tiilikaton peruskorjauksesta.

250 eurolla kustantaa putkiremonttia puolisen neliömetriä per asunto.

– Puhutaan pikkurahasta, joka löytyy jokaisen yhtiön kassasta. Olen yrittänyt saada osakkaita ymmärtämään, että tässä on kyse heidän turvallisuudestaan.

Aallon mukaan lukkoremontit jäävät liian usein isojen remonttien jalkoihin. Viimevuotinen suhdanneluontoinen avustus sai monen taloyhtiön tarttumaan toimeen.

– Suhdanneavustus vaikutti, mutta se buumi on nyt ohi. Teetimme lukitusremontteja niin paljon kuin taloyhtiöt sallivat.

Avainturvallisuus olematon

Apilanpellossa remontin päämotiivit olivat kadonneet avaimet ja katkenneet sarjapalvelut. Myös vanhan lukitusjärjestelmän tekninen käyttöikä oli tapissaan.

– Avainturvallisuus oli olematon ja sarjapalvelut loppu. Kun sarjapalvelut loppuvat, työt siirtyvät villeille tekijöille. Isossa yhtiössä villejä avaimia alkoi olla paljon. Se hankaloitti huoltoa todella merkittävästi.

Apilanpellossa siirryttiin Abloy Sento -avainjärjestelmään. Lisäavaimet tilataan tehtaalta avainkortin ja tunnuslukujen avulla.

– Parasta järjestelmässä on sähköinen seuranta. Patentti on voimassa vuoteen 2026 ja meillä on niin pitkään täysi tietoisuus kaikista avaimista.

Valkeakosken Tilin ja Isännöinnin kohteissa uudet lukot on laitettu lyhyessä ajassa noin 400–500 asuntoon. Järjestelmiä on uusittu varsinkin putkiremonttien yhteydessä.

– Putkistosaneerauksen yhteydessä on aina vaara, että avaimia katoaa. Kun saneerauksen jälkeen hävitetään koko vanha avainsarja ja siirrytään uuteen, voidaan olla huoletta.